keskiviikko 3. helmikuuta 2016

DAY 2 & 3 - Tutustumista Almondiin, Plymouthiin ja työpaikkaan

Toisena päivänä meillä ei vielä alkanut työt. Lähdimme kuitenkin aamulla puoli 9 Almondin toimistolle, kävimme läpi "sääntöjä", miten meidän tulee käyttäytyä perheessämme, käytännön asioista kerrottiin ja paljon muuta. Saimme myös Almondilta bussikortti, jotka käyvät kaikkiin kaupungin paikallisliikenteen busseihin. 😊

Sääntöjen ja allekirjoituksen jälkeen meidät vietiin tunnin mittaiselle kiertoajelulle. Sen jälkeen palasimme Almondin toimistolle, ja saimme pitää lounastauon. Rakennuksessa oli pieni kahvila, josta tilasimme leivät lounaaksi. Normaali Englantilainen lounas on yleensä leipä ja hedelmä. Itsellä oli leivän päällä papuja ja juustoa, hyvää mutta rasvaista... 

Noin 12 maissa Petran (Almondin yhteyshenkilö, jonka kanssa juttelimme sähköpostitse ennen vaihtoa) mies vei meidät autolla tutustumaan työpaikkaamme, jonka nimi on Matalan. Tapasimme työpaikkaohjaajamme Paulin ja juttelimme hänen kanssaan hetken siitä, mitä tekisimme keskiviikkona. Tapaamisen jälkeen meidät vietiin takaisin host perheeseemme.

Jäimme muutamaksi tunniksi kotiin, sillä olimme (ja olemme vieläkin) väsyneitä matkustamisesta ja aikaerosta. Päätimme kahden aikaan lähteä kaupungille, kävimme kauppakeskuksessa (Drake Circus Shopping Centre). Selviydyttiin kahdestaan kaupungilla ja osattiin mennä oikeaan bussiinkin. Oltiin juuri sopivasti ruoka-aikana takaisin "kotona".

Kolmantena päivänä alkoi siis työt Matalanissa. Menimme hieman ennen 10 töihin, kävelymatka oli vain 5 min. Työpaikalla täytettiin työsopimukset, Paul näytti meille videon liittyen työpaikkaan ja saimme luettavaksi  oppaan, jossa kerrottiin yrityksestä ja kaikesta mikä liittyy työhömme. Sovimme Paulin kanssa, että saamme pitää kaksi puolen tunnin taukoa päivässä. Perehdytyksestä jälkeen pääsimme myymälän puolelle järjestelemään ale tuotteita. Neljältä saimme lähteä kotiin. 



1 kommentti: